TIEDOTE

19.12.2016

 

Leikkaukseen älypuhelimen tukemana

Buddy Healthcare on kehittänyt älypuhelinsovelluksen tehostamaan pienten lasten leikkaushoidon prosessia ja parantamaan sen laatua. Sovellusta testataan parhaillaan OYS TestLabissa ja OYS:n lastenkirurgian yksikössä. Testaajina toimivat leikkaukseen tulossa olevien lasten perheet ja sairaalan hoitohenkilökunta.

Buddy Healthcaren toimitusjohtaja Jussi Määttä sanoo, että kansainvälisten kokemusten mukaan jopa 17 prosenttia lasten leikkauksista peruuntuu viime hetkellä. Pääasiallisin syy on se, että valmistutuminen ei ole onnistunut kunnolla. Sairaala ei pysty varautumaan tilanteeseen, koska sillä ei ole reaaliaikaista seurantatietoa valmistautumisesta.

”BuddyCare on järjestelmä, jonka avulla voidaan automatisoida leikkaukseen valmistautuminen ja leikkauksen jälkeinen tuki sekä monitoroida niitä. Sairaalan toiminta tehostuu, kun suurempi osa leikkauksista voidaan toteuttaa suunnitellusti. Hoitohenkilökunnan työpanosta vapautuu varsinaiseen hoitotyöhön, kun puhelintyö vähenee.”

”Lapsiperheet puolestaan voivat odottaa leikkausta levollisemmin, kun älypuhelin ohjaa ja muistuttaa eri vaiheessa tarpeellisista asioista, pyytää kuittauksia ja antaa neuvoja. Pelko ja stressi vähenevät”, Määttä kertoo.

Sovellusta on kehitetty tässä vaiheessa lasten leikkausprosesseja varten, mutta tavoitteena on laajentaa sitä myös muihin leikkauksiin. Tähtäimessä on kansainväliset markkinat ja tuotetta testataan parhaillaan myös USA:ssa.

OYS TestLab on Oulun yliopistollisessa sairaalassa sijaitseva kehitysalusta, jossa yritykset ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset voivat testata ja kehittää ideoitaan ja tuotteitaan aidossa sairaalaympäristössä aitojen käyttäjien kanssa.

”Tavoitteena on nopeuttaa innovaatioiden saamista käyttöön ja edistää niiden kaupallistamista. OYS käyttää OYS TestLabia myös Tulevaisuuden sairaalaan suunniteltujen uusimpien teknologiaratkaisujen testaamiseen ja edelleen kehittämiseen. Testaustoimintaa voidaan hyödyntää hankintojen valmistelussa, kun halutaan varmistus teknologian toimivuudesta käytännössä”, sanoo projektipäällikkö Timo Alalääkkölä.

OYS TestLabin toiminta käynnistyi runsas vuosi sitten ja testattavana on ollut jo useita, eri kehitysasteella olevia tuotteita. Buddy Healthcaren projekti poikkeaa muista tähänastisista siten, että testattavana on sovelluksen toiminnallinen käytettävyys, ei tekniset ominaisuudet, ja että testauksessa tarkastellaan koko hoitoprosessia kotoa kotiin.

Lasten kirurgian ja gastroenterologian yksikön osastonhoitaja Mailis Mäkelä kertoo, että hoitohenkilökunta on mukana testaamisessa mielellään.

”Yksikkömme on edelläkävijä omalla alallaan Suomessa. Esimerkiksi valtakunnallinen hoitosuositus leikki-ikäisten emotionaalisesta tuesta päiväkirurgisessa hoitotyössä on tehty ja päivitetty OYS:ssa. Meillä on tarve välineille, joiden avulla voisimme kehittää nopeatempoista päiväkirurgiaa”, Mäkelä sanoo.

 

Lisätietoja:

Timo Alalääkkölä, 040 561 4390, timo.alalaakkola(at)ppshp.fi
Jussi Määttä, 040 552 2151, jussi(at)buddyhealthcare.com