Potilaan oikeudet

Palaute, muistutus, kantelu ja vahinko

Jos haluat antaa meille palautetta toiminnastamme, sinä tai läheisesi voitte tehdä sen jo hoidon aikana hoitoyksikössä suullisesti, paperisin palautelomakkein tai www-sivustomme kautta. Toisaalta voit antaa palautteesi myös myöhemmin sinulle sopivana ajankohtana palautejärjestelmän kautta.

Harkintasi mukaan voit tehdä toiminnastamme muistutuksen. Se tulee tehdä pääsääntöisesti kirjallisesti. Muistutus voi olla vapaamuotoinen kirje tai suullinen palaute, josta ilmenee, että kyseessä on nimenomaan muistutus erotuksena vapaamuotoiseen palautteeseen. Muistutukseen annamme sinulle asian käsiteltyämme perustellun kirjallisen vastauksen. Myös sähköpostilla tulleisiin muistutuksiin vastaamme tietosuojan turvaamiseksi kirjeitse. Muistutuksen tekemiselle ei ole taka-aikarajaa.

Muistutuksen tekeminen ei rajoita oikeuttasi tehdä kantelua terveydenhuoltoa valvoville viranomaisille, joita ovat aluehallintovirastot (AVI), Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira), eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri. Kantelu on potilaan valvovalle hallintoviranomaiselle osoittama, yleensä kirjallinen, tyytymättömyyden osoitus viranomaisen toiminnasta. Kun valvontaviranomainen arvioi, että heille osoitettu kantelu on tarkoituksenmukaisinta käsitellä muistutuksena, se siirtää asian käsiteltäväksi asiaan liittyvään hoitopaikkaan. Valvovat viranomaiset eivät tutki kahta vuotta vanhemmasta asiasta tehtyä kantelua, ellei siihen ole erityistä syytä.

Jos epäilet itse mahdollista potilas-/lääkevahinkoa tai hoitohenkilökunta informoi sinua siitä, voit tehdä potilas- tai lääkevahinkoilmoituksen. Ilmoitus pitää tehdä 3 vuoden kuluessa siitä kun asia tuli tietoosi. Korvausta on kuitenkin haettava viimeistään kymmenen vuoden kuluessa hoidosta. Potilasvakuutuskeskus hoitaa potilasvahinkoilmoitusten käsittelyn ja maksaa todetusta potilasvahingosta korvaukset. Lääkevahinkojen korvauskäsittelyn hoitaa Suomen Keskinäinen Lääkevahinkovakuutusyhtiö. Myös sinne ilmoitus tulee tehdä 3 vuoden kuluessa asian tietoon saamisesta tai viimeistään 10 vuoden kuluessa lääkkeen käytön lopettamisesta.

Palautteisiin, muistutuksiin, kanteluihin sekä potilasvahinkoihin liittyvät asiakirjat säilytetään erillään potilasasiakirjoista. Tarvittaessa voit pyytää neuvoja ja apua potilasasiamieheltä palautteen, muistutuksen, kantelun tai potilas-/lääkevahinkoilmoituksen tekemiseen.