Etusivu > Sairaanhoitopiiri > Ajankohtaista > Jalan rasitusvammat kuntoon kävelyä korjaamalla


Jalan rasitusvammat kuntoon kävelyä korjaamalla

​Oulun yliopistollinen sairaala on jalkakirurgiassa biomekaanisen hoidon huippuosaaja Suomessa. Biomekaanisen lähestymistavan avulla jalan rasitusvammoja hoidetaan korjaamalla jalan toiminnan häiriöitä ja kävelyä. Uusilla leikkaustekniikoilla on pystytty siirtymään avo-operaatioista kevyempiin leikkauksiin ja saavutettu vaikuttavampia hoitotuloksia.

Jalan rasitusvammat ovat erittäin yleisiä. Avo- ja työterveydenhuollon asiakkaista merkittävä osa kärsii jalkaterän ja alaraajan kipuongelmista.

OYS:n jalkakirurgien lähtökohtana on, että kipualueen paikallisen leikkaamisen sijasta tutkitaan ja korjataan kävelyyn liittyviä häiriöitä, jolloin myös jalkakipuoireet alkavat rauhoittua. Askelluksen korjaamiseen pohjaava hoito tukee merkittävästi myös potilaan kokonaishyvinvointia, koska jalkaterän ja alaraajan toimintahäiriöön puuttuminen vähentää riskiä myös polven, lonkan ja selän ongelmille.

Perinteisessä jalkakirurgiassa tutkiminen ja hoito kohdistetaan usein jalkaterän kipualueeseen. Kipeytyneen rakenteen leikkaamisella voidaan vaurioittaa jalan tärkeitä rakenteita, ja häiriö voi jatkua korjausyrityksen jälkeen, koska tehdyt kirurgiset toimenpiteet eivät välttämättä palvele jalan normaalia toimintaa tai kestävyyttä.

"Meille on tärkeää tutkia askellusta ja sen vaikutusta potilaan oireisiin, koska askelluksen korjauksella saamme myös oireita tuottavan rasitusvamman syyt haltuun. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa, että pyrimme hoitamaan liikkuvaa potilasta, emme seisovaa potilasta", toteaa jalkakirurgi, ortopedi Tero Klemola.

Uudenlaisia hoitoja

OYS:ssa jalkakirurgisia hermopinneleikkauksia eli hermokanavan aukaisuja ei tehdä käytännössä lainkaan. Kantapääkipuisille ei tehdä kantakalvon katkaisuja tai poisteta päkiäkivussa hermoja. Konservatiivinen hoito perustuu potilaalle neuvottaviin korjaaviin harjoitteisiin, ei esimerkiksi tukipohjallisiin ja kortisonipistoksiin.

"Näissä rasitusvammoissa pyrimme poistamaan häiriön normalisoimalla jalan toiminnan. Jalkakipu tuo potilaan lääkärille, ja oireen sijainti antaa tietoa biomekaanisesta ongelmasta kipujen taustalla", Tero Klemola kertoo.

Vaivaisenluiden hoidossa käytetään uutta, OYS:ssa kehitettyä tekniikkaa (FTJDA-tekniikka). Siinä ei poisteta ykkösvarpaan tyven pattia, vaan asennetaan ponnistava osa jalasta takaisin oikealle paikalleen, jolloin myös esteettinen häiriö korjaantuu. "Kirurgiaa tarvitaan korjaamaan toiminnan häiriö silloin, kun virheasento on riittävän hankala ja estää toiminnan palauttamista pelkillä harjoitteilla."

Kantaluun murtuma on vaikea jalan alueen vamma, jonka hoidossa perkutaanitekniikka eli ihon läpi tehtävät leikkaukset ovat vähentäneet tuntuvasti komplikaatioita. Uusintaleikkauksia, haavaongelmia ja infektioita on vähemmän kuin avoleikkauksissa. Leikkauskustannukset alenevat myös merkittävästi avoleikkausten kustannuksiin verrattuna.

"2011 käyttöön otettu tietokonekuvauslaite mahdollisti siirtymisen ihon läpi tehtävään kantaluun linjaamiseen avoleikkauksen sijaan. Saamme leikkauksen aikana kolmiulotteisen leikekuvauksen, jonka avulla näemme, miten hyvin olemme kantapään saaneet oikeaan asentoon", taustoittaa jalkakirurgi Antti Latvala.

Vankimmin kokemusta

OYS on johtava biomekaniikkaan perustuvan ortopedian huippuosaaja Suomessa. "Siitä kertoo se, että meille tulee potilaita kaikkialta Suomesta ja heitä on tulossa myös Euroopasta", kertoo ortopedian professori, osastonylilääkäri Juhana Leppilahti.

Biomekaaninen lähestymistapa on ollut käytössä yliopistollisessa sairaalassa ortopedian nuorimman erityisosaamisalueen aloittamisesta alkaen, noin 18 vuotta. Yhtenäinen toimintalinja kattaa koko Pohjois-Suomen ja osan Suomen suurista keskussairaaloista.

"Esimerkiksi kuvantamisessa meillä on yhtenäinen malli, että kaikki jalkapotilaat kuvataan seisaaltaan, jolloin pääsemme nopeasti häiriöiden diagnosointiin ja ¬¬hoitoon kiinni. Yhtenäinen hoitoketju kattaa myös fysioterapian, jota ilman biomekaaninen lähestymistapa ei voisi toimia", Tero Klemola sanoo.

Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa jalkakirurgian lisäkoulutusohjelma alkoi vuonna 2013. Suomen ensimmäinen, jalkakirurgian virallisen pätevyyskriteeristön täyttävä jalkakirurgi Anna Sandbacka valmistui syksyllä 2017. 

 

Lisätietoja:

Tero Klemola, erikoislääkäri, OYS, tero.klemola(at)ppshp.fi

Antti Latvala, erikoislääkäri, OYS,  antti.latvala(at)ppshp.fi

Juhana Leppilahti, professori, osastonylilääkäri, OYS,  juhana.leppilahti(at)ppshp.fi

Anna Sandbacka, erikoislääkäri, OYS,  anna.sandbacka(at)ppshp.fi

 

28.3.2018

Jaa Facebookissa Twiittaa LinkedIn Instagram