Etusivu > Palvelut > Apuvälinepalvelut > Lasten kuulokeskus > Tietoa nuorille kojeenkäyttäjille


Tietoa nuorille kojeenkäyttäjille

Kuulokojeiden käyttö koulu- ja opiskeluaikana on tärkeää. Säännöllisellä kojeiden käytöllä on vaikutusta jaksamiseen, menestykseen opinnoissa ja myöhemmin pärjäämiseen työelämässä. Joskus nuoruusiässä voi tuntua siltä, ettei haluaisi enää käyttää kuulokojeita. Ilman kojeita on kuitenkin vaikeampi kuulla varsinkin taustahälyssä ja silloin kun puhuja on kauempana. Väärinymmärryksiä tulee helpommin, koska kuuleminen ei ole niin tarkkaa. Koulussa ja opiskelutilanteissa oikea istumapaikan valinta ja tarvittaessa erilaisten lisälaitteiden käyttö voivat helpottaa kuulemista.  

Kuulokojeet kehittyvät jatkuvasti, ja niitä on olemassa erimallisia ja -värisiä. Kuulokojeisiin voi myös halutessaan hankkia kiinnitettäviä koruja. Eri kuulokojemallien sopivuutta omalle kuulollesi voit tiedustella Lasten kuulokeskuksen audionomeilta.

Jos sinulla on koulussa tai opiskelutilanteissa vaikeuksia kuulla kuulokojeillasi, voit varata ajan kuulokojeiden säätöä varten Lasten kuulokeskukseen. Kuntoutusohjaajalta saa tietoa kuulemisen apuvälineistä. Esimerkiksi erilaiset etämikrofonit voivat helpottaa kuuntelua koulussa, urheiluharrastuksissa, autossa, tv:tä katsellessa ja puhelinta käytettäessä.

Nuorille kuulokojeen ja sisäkorvaistutteen käyttäjille järjestetään erilaisia kursseja ja tapaamisia, joissa voi tutustua muihin nuoriin. OYS:ssa järjestetään vuosittain 8. luokkalaisille nuorille ammatinvalintaa tukeva kurssi. Saat lisätietoa kursseista esimerkiksi kuntoutusohjaajalta. 

Noin 17 – 19 vuoden iässä nuori siirtyy Lasten kuulokeskuksen seurannasta aikuisten kuulokeskukseen. Lääkäri kertoo asiasta tarkemmin sitten, kun siirtyminen on ajankohtaista. Jos nuori asuu Lapin, Länsi-Pohjan, Keski-Pohjanmaan tai Kainuun alueella, kontrollikäynnit siirtyvät oman alueen keskussairaalaan.  Tässä iässä nuoren on otettava jo muutenkin enemmän vastuuta kuulokojeiden käytöstä. Paristot ym. kuulokojetarvikkeet tulevat itse hankittaviksi 18-vuotiaana.