Etusivu > Sairaanhoitopiiri > Ajankohtaista > Alueellinen koordinaatioryhmä: Koronavirus leviää nyt työpaikoilla - suosituksia äärimmäisen tärkeä noudattaa


Alueellinen koordinaatioryhmä: Koronavirus leviää nyt työpaikoilla - suosituksia äärimmäisen tärkeä noudattaa

Alueellinen koordinaatioryhmä esittää huolensa siitä, ettei monilla työpaikoilla noudateta enää koronasuosituksia. Tämä näkyy nousseina tartuntamäärinä erityisesti rakennustyömailla ja monissa pienyrityksissä. Koordinaatioryhmän mukaan suosituksia on tärkeä noudattaa, ettei maakunnassa jouduttaisi palaamaan epidemian leviämisvaiheeseen.

 

Alueellisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja Juha Korpelaisen mukaan väestössä alkaa olla väsymistä koronaepidemian aikaisiin suosituksiin ja rajoituksiin.

"Valitettavasti alkaa näyttää siltä, että näytteenottoon ei hakeuduta enää samassa määrin kuin aiemmin. Samaan aikaan suosituksia ei aina jakseta noudattaa ja erityisesti työpaikoilla turvavälit ja maskin käyttö näyttävät unohtuneen. Tästä on ollut seurauksena tartuntaryppäitä erityisesti Oulun kaupungin alueella", Korpelainen toteaa.

 

Alueellisiin suosituksiin ei muutoksia

Koronaepidemia on edennyt Pohjois-Pohjanmaalla aaltoillen - välillä tartuntamäärät ovat nousset ja välillä hieman laskeneet. Koronavirusta esiintyy kuitenkin väestössä edelleen ja maakunnassa täyttyvät kiihtymisvaiheen kriteerit. Koordinaatioryhmä suosittelee nykyisten rajoitusten jatkamista 28.2.2021 saakka. 

Korpelainen kantaa huolta lasten ja nuorten hyvinvoinnista. "Tilanne on haasteellinen erityisesti toisen asteen oppilaitoksessa opiskeleville nuorille. Koulujen avaamista täytyy kuitenkin vielä lykätä ja samalla seurata, miten lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnan avaaminen vaikuttaa epidemian kulkuun. Koulujen tilanteeseen palataan mahdollisimman nopeasti".

 

Tauti on vakava riskiryhmille

Suosituksien noudattaminen on tärkeää kaikissa ikäryhmissä, koska tauti leviää ja on vakava ikäihmisille ja riskiryhmille. Koordinaatioryhmä muistuttaa etätyöhön siirtymisen tärkeydestä sekä turvavälien, hyvän käsihygienian ja maskin käytön merkityksestä. Mitä alhaisempina epidemialuvut pysyvät, sitä nopeammin toimintaa voidaan palauttaa.


26.1.2021

Jaa Facebookissa Twiittaa LinkedIn Instagram