Etusivu > Sairaanhoitopiiri > Ajankohtaista > Elinluovutuksista infotaan OYS:ssa


Elinluovutuksista infotaan OYS:ssa

Valtakunnallista elinluovutusviikkoa vietetään parhaillaan. Teemaviikon tarkoitus on lisätä kansalaisten ja terveydenhuollon ammattilaisten tietoisuutta elinluovutustoiminnasta. Teemaviikko näkyy yliopistosairaalassa B1- ja B3-sisääntulojen aulatiloissa tai ravintola Kotkan käytävillä.

"Yllättävän hyvin niin henkilökunta kuin opiskelijatkin ovat elinsiirtolaista tietoisia. Aihe kiinnostaa heitä kuten myös asiakkaita, jotka ovat kannustaneet meitä tässä tärkeässä työssä. Hyvin monilla on myös omakohtaisia kokemuksia elinsiirroista ja näitä kokemuksia myös jaetaan", kertoo elinluovutuskoordinaattori Sinikka Sälkiö OYS:sta. 

Viime vuonna Suomessa tehtiin 374 elinsiirtoa. Uutta elintä odottaa kuitenkin jatkuvasti noin 550 ihmistä. Määrä kasvaa koko ajan. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Yksi luovuttaja voi pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen.

Elinsiirtoviikon aikana luovuttamisesta jaetaan tietoa ja herätetään ihmisiä ajattelemaan oma asennettaan elinluovutukseen, kertoo erikoislääkäri Jaana Karhu.

Lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään kieltänyt, mutta mahdollisen luovuttajan tahto pyritään aina selvittämään. On tärkeää, että jokainen kansalainen miettii suhtautumisensa elinluovutukseen ja ilmaisee sen jollain tavoin.

Oman suostumuksensa voi varmistaa pitämällä elinluovutuskorttia mukanaan, kirjaamalla tahtonsa omakanta-palveluun, kertomalla siitä läheisilleen tai ottamalla käyttöön suostumuksesta kertovan mobiilisovelluksen. 

Elinluovutusten lisäksi vainajalta voidaan ottaa myös tukikudoksia. Esimerkiksi maksan, munuaisten tai sydämen luovutuksella pelastetaan ihmishenkiä, mutta tukikudosluovutuksella voidaan auttaa hoidossa olevia potilaita saamaan takaisin liikuntakykynsä ja siten parantaa heidän elämänlaatuaan.

"Yksi tukikudosluovuttaja voi auttaa 30 ihmistä parantamaan elämänlaatuaan tai saamaan työkykynsä takaisin", Sälkiö toteaa.

Elinluovutusten teemaviikko näkyy kaikissa OYS:n erityisvastuualueen keskussairaaloissa; Kemissä, Kokkolassa, Kajaanissa ja Rovaniemellä.

10.10.2018

Jaa Facebookissa Twiittaa LinkedIn Instagram