Etusivu > Sairaanhoitopiiri > Ajankohtaista > Kehitysvammahuollon uusi osaamiskeskus käyttöön loppuvuodesta


Kehitysvammahuollon uusi osaamiskeskus käyttöön loppuvuodesta

Oulun Peltolaan nouseva uudisrakennus on edennyt sisävalmistusvaiheeseen. Työmaalla vietettiin harjannostajaisia perjantaina 10.5. Hanke on osa OYS 2030 -uudistamisohjelmaa. 

O​saamiskeskuksen uudeksi osoitteeksi tulee Peltolantie 5, 90230 Oulu. Puhelinnumerot pysyvät ennallaan, linkki yhteystietohin

 

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kehitysvammahuollon palvelutoiminta siirtyy Tahkokankaalta yhteen rakennukseen Peltolaan vuoden lopussa. Uudessa osaamiskeskuksessa on 30 asiakaspaikkaa ympärivuorokautiseen laitoskuntoutukseen. Rakennuksen koko on 4 200 neliömetriä, ja sinne siirtyy noin 120 työntekijää. Kaiken suunnittelun lähtökohtana ovat olleet asiakkaiden tarpeet. Rakentamisessa ja teknisissä ratkaisuissa on kiinnitetty erityistä huomiota asiakkaiden, omaisten ja henkilökunnan turvallisuuteen ja viihtyvyyteen. Tilat ovat käyttöjoustavia, vakioituja ja esteettömiä. Esteettömyys on huomioitu eri vammaisryhmien näkökulmasta muun muassa värien käytössä sekä opaste- ja valosuunnittelussa.

Keskeinen muutos aiempaan on toimintojen yhdistyminen ja sijoittuminen aikaisempaa tiiviimmäksi kokonaisuudeksi. Laitoskuntoutuksen tilat mallintavat normaalia arkea, jotta kuntoutujalla on mahdollisuus harjoitella arkielämän taitoja. Tilat turvaavat asiakkaan yksityisyyttä, omatoimisuutta ja itsemääräämisoikeutta sekä vahvistavat perheiden ja läheisten osallisuutta. Läheiset voivat olla mukana kuntoutuksessa ja yöpyä niin halutessaan. Asiakashuoneet soveltuvat erilaisten asiakkaiden tarpeisiin ja oikeuksiin.

Uusi osaamiskeskus on osa OYS2030-uudistamisohjelmaa, jonka myötä Oulun yliopistollisen sairaalan toiminnot ja tilat päivitetään vastaamaan nykyajan ja tulevaisuuden tarpeita. Uudet tilat toteuttavat muutosohjelman strategisia tavoitteita ja luovat entistä paremmat edellytykset toteuttaa kehitysvammahuollossa tehtyä isoa toiminnan muutosta. Lähes 88 prosenttia osaamiskeskuksen vammaispalvelujen asiakkaista on avopalvelun asiakkaita. Uusien tilojen lisäksi asiakkaan ja hänen läheistensä arkea tuetaan viemällä erityispalveluja yhä enemmän asiakkaan arkiympäristöön. 

OYS 2030-uudistamisohjelman myötä sairaala-alueen koko rakennuskanta uudistetaan. Kaikkiaan rakentaminen tapahtuu vaiheissa; ensimmäiset osat valmistuvat vuoden 2019 aikana, ja kaikkiaan uudisrakentaminen valmistuu vuoteen 2030 mennessä.

13.5.2019

Jaa Facebookissa Twiittaa LinkedIn Instagram