Etusivu > Sairaanhoitopiiri > Ajankohtaista > Koronan ilmaantuvuus Pohjois-Pohjanmaalla edelleen maltillista


Koronan ilmaantuvuus Pohjois-Pohjanmaalla edelleen maltillista

Pohjois-Pohjanmaalla koronatilanne on edelleen rauhallinen. Yhteensä maakunnassa on todettu viime keväästä saakka 204 koronatartuntaa.

 

Pohjois-Pohjanmaalla koronatilanne on edelleen rauhallinen. Viime viikolla todettiin yhdeksän uutta koronatartuntaa, eli taudin ilmaantuvuus maakunnassa on 2,25 tapausta / 100 000 asukasta. Luku on hieman noussut, sillä tätä edeltävällä viikolla ilmaantuvuus oli 1 /100 000. Viime viikon tapauksista neljällä oli kontakti Ylläkselle.

Kuluvan viikon aikana positiivisia on tullut toistaiseksi kahdeksan kappaletta, joista kolmella on kontakti Ylläkselle. Vain yhden positiivisen tartunnanlähde ei ole tiedossa.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa on tällä hetkellä alle viisi koronapotilasta. Vaikka epidemian esiintyminen on vähäistä, se etenee vähitellen myös Pohjois-Pohjanmaalla.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kehottaa noudattamaan THL:n antamaan maskisuositusta joukkoliikenteessä sekä matkalla koronanäytteenottoon. Keskeistä epidemian torjunnassa on huolehtia riittävistä turvaväleistä sekä käsi- ja yskimishygieniasta. Testiin kannattaa hakeutua vähäistenkin oireiden johdosta.

2.10.2020

Jaa Facebookissa Twiittaa LinkedIn Instagram