Etusivu > Sairaanhoitopiiri > Ajankohtaista > Koronanäytemäärät kasvussa - Oysissa näytteenottoon K-sisäänkäynnistä 11.8. alkaen


Koronanäytemäärät kasvussa - Oysissa näytteenottoon K-sisäänkäynnistä 11.8. alkaen

Oysin yhteispäivystys muuttaa toimintamalliaan siten, että koronanäytteeseen saavutaan tiistaista alkaen sisäänkäynnistä K. Uuden koronaepidemia-aallon välttämiseksi on tärkeää, että turvavälit säilytetään ja käsi- sekä yskimishygieniasta huolehditaan jatkossakin.

 

Koronaepidemiatilanne on ollut Pohjois-Pohjanmaalla rauhallinen koko kesän ajan ja näytteitä on otettu Oysissa päivittäin vain muutamia kymmeniä. Nyt koronanäytteenottoon on kuitenkin alkanut saapua yhä enemmän hengitystieoireisia potilaita ja koronanäytteiden määrä on selvässä kasvussa.

"Viikonloppuna näytteitä otettiin pitkästä aikaa yli sata kappaletta molempina päivinä. Tämän vuoksi palamme keväällä rakennettuun toimintamalliin, jossa koronanäytteeseen saavutaan ovesta K ja päivystyksen pääovi A1 jää muiden potilaiden käyttöön", kertoo Oysin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen.

Pohjois-Pohjanmaalla on todettu nyt yhteensä 151 koronatartuntaa.

 

Jos epäilet koronaa

Kansalaiset voivat täyttää koronavirustaudin oirearvion omaolo.fi -sivustolla. Oirearvio on tarkoitettu koronavirustartunnan todennäköisyyden arviointiin sekä antamaan neuvoja hoidon tarpeen arvioinnista ja infektion leviämisen estämisestä.

Koronaa epäiltäessä oululaiset voivat soittaa kaupungin koronavirusneuvontaan numeroon 08 558 41414. Muiden kuntien asukkaat voivat olla yhteydessä omaan terveyskeskukseensa. 

Iltaisin ja viikonloppuisin koronavirusneuvontaa saa soittamalla Oulun yliopistollisen sairaalan ympärivuorokautisesti palvelevaan neuvontanumeroon, puh.  08 315 2655. Oysissa näytteenottoon tullaan K-sisäänkäynnistä 11.8. alkaen, joka on käytössä päivittäin klo 8 - 18.

 

11.8.2020

Jaa Facebookissa Twiittaa LinkedIn Instagram