Etusivu > Sairaanhoitopiiri > Ajankohtaista > Koronatilanne toistaiseksi rauhallinen - PPSHP aloittaa yt-menettelyn töiden uudelleen organisoimiseksi


Koronatilanne toistaiseksi rauhallinen - PPSHP aloittaa yt-menettelyn töiden uudelleen organisoimiseksi

Hallituksen asettamien rajoittamistoimenpiteiden myötä koronaepidemian ensimmäinen huippu jäi Pohjois-Pohjanmaalla matalaksi. Rajoitteiden asteittainen purkaminen pitää epidemian hallinnassa, mutta samalla sen kesto pitenee, mikä puolestaan voi aiheuttaa muutoksia sairaalan toimintaan pitkäksikin aikaa. Jotta henkilöstöresurssia voidaan kohdentaa joustavasti epidemian edetessä, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä aloitetaan yhteistoimintamenettely.

 

Koronaepidemia on Pohjois-Pohjanmaalla vasta alussa. Maakunnassa on todettu yhteensä 129 koronatartuntaa ja OYS:ssa sairaalahoidossa on ollut kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä potilasta. Alkuvaiheen jälkeen sairaalahoitoa vaativien potilaiden lukumäärä on hiljalleen vähentynyt ja tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on vain muutamia sairaalahoitoa vaativia potilaita. Epidemia ei kuitenkaan ole väistynyt ja koronatartunnat tulevat todennäköisesti lisääntymään rajoittamistoimenpiteiden poistamisen ja liikkuvuuden kasvamisen myötä.

"Ennusteet elävät, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että epidemian huiput ajoittuisivat elokuulle ja myöhemmälle syksylle. Lisäksi on mahdollista, että koronaepidemia vaikuttaa sairaalan toimintaan vielä vuoden päästä keväälläkin. Tämän vuoksi meillä täytyy olla valmius kohdentaa henkilöstökuntaa sinne, missä sitä kipeimmin tarvitaan", kertoo Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin PPSHP johtaja Ilkka Luoma.

Keskeinen tavoite koronavalmiuden lisäksi on elektiivisen eli kiireettömän hoidon varmistaminen, sillä kiireettömien hoitojen siirtyminen merkitsee kasvavia jonoja, hoidon viivästymistä ja pahimmassa tapauksessa potilaan tilan huononemista. Tämän vuoksi vastaanotoille on tärkeää saapua myös koronaepidemian aikana - vastaanottoaika ei suositella perumaan omatoimisesti, sillä sairaalaan on turvallista saapua.

 

YT-menettelyllä turvataan sairaalaan joustava toiminta

Sairaanhoitopiirissä aloitetaan yhteistoimintaneuvottelut koronavirusepidemiasta johtuvista, henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavista muutoksista työn organisoinnissa ja muissa työjärjestelyissä. Yhteistoimintaneuvottelut koskevat koko henkilöstöä.

"Koronaepidemian edetessä meille voi tulla tarve työn nopeaan uudelleen organisointiin", toteaa PPSHP:n henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen. "Olemme nyt poikkeustilanteen aikana keskittyneet epidemian hoitamiseen ja kiireetöntä hoitoa on vähennetty koronapotilaiden hoidon varmistamiseksi. Samalla osalla henkilökunnasta työt ovat vähentyneet. Yhteistoimintaneuvotteluissa neuvotelemme myös töiden vähenemisen seurauksista ja korvaavista ratkaisuista", Jääskeläinen jatkaa.

Korvaavia töitä järjestetään ensisijaisesti osaamisen mukaisesti. Muita korvaavia ratkaisuja voivat olla esimerkiksi työaikapankissa olevat vapaat, säästölomat, aktiivivapaat ja lomarahanvaihtovapaat sekä palkattomat virka- ja työvapaat.

Yhteistoimintaneuvottelut eivät tässä vaiheessa koske henkilöstön irtisanomista tai lomauttamista.

6.5.2020

Jaa Facebookissa Twiittaa LinkedIn Instagram