Koronaepidemian tilanne on Pohjois-Pohjanmaalla rauhallinen. Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) koronapotilaiden määrä on laskenut hieman ja uusia todettuja tartuntoja on löytynyt Pohjois-Pohjanmaalta kaksi. OYS ja Oulaskankaan sairaala pyrkivät toteuttamaan mahdollisimman suuren osan myös kiireettömistä vastaanotoista ja sairaalat toivovat, että potilaat saapuvat vastaanotoille sovittuina ajankohtina.
OYS:ssa oli aamulla yhteensä 7 koronapotilasta. Heistä 3 oli tehohoidossa ja 4 osastohoidossa. Uusia koronatartuntoja on todennettu Pohjois-Pohjanmaalla kaksi kappaletta. Todettuja tartuntoja on yhteensä 108.
Kiireetöntä toimintaa palautetaan
Henkilöstöä on koulutettu koronapotilaiden hoitoon maalis-huhtikuun aikana. Valmiutta tehohoitoon on nostettu ja sen kapasiteetti voidaan jopa kaksinkertaistaa koronaepidemian niin vaatiessa.
Koulutukset jatkuvat, mutta suuri osa jo koulutetusta hoitohenkilökunnasta voi palata toistaiseksi entisiin tehtäviinsä, kunnes tarvetta mm. tehohoitokapasiteetin lisäämiseen ilmenee. Samalla kiireetöntä vastaanottotoimintaa lisätään.
"Tällä hetkellä tilanne sairaalan osastoilla ja tehohoidossa on koronaepidemian osalta rauhallinen. Tämä mahdollistaa sairaalan normaalin toiminnan ylläpitämisen ja palauttamisen. Toki toimimme koronaepidemian sallimissa rajoissa - jos tilanne muuttuu, meillä on valmius siirtää henkilöstä nopeasti koronapotilaiden hoitoon", toteaa OYS:n johtajaylilääkäri Juha Korpelainen.
Myös kiireetöntä leikkaustoimintaa suunnitellaan palautettavaksi osittain, sillä näillä näkymin OYS:n toiminta ruuhkautuu monelta osin syksyllä ja vuodenvaihteessa koronaepidemian vuoksi. Kiireettömien hoitojen siirtämiseen liittyvät kansanterveydelliset riskit halutaan minimoida.
Potilaiden toivotaan saapuvan sairaalaan
Turvallisen hoidon varmistamiseksi ja turhan ruuhkautumisen välttämiseksi Korpelainen toivoo, että potilaat saapuvat kontrolleihin ja vastaanotoille sovittuina ajankohtina.
"Osa vastaanotoista tehdään jo nyt etänä teknisiä apuvälineitä hyödyntäen. Tätä pyrimme lisäämään tulevina viikkoina. Mutta myös sairaalaan on turvallista tulla koronaepidemiasta huolimatta. On tärkeää, että myös perussairaudet hoidetaan ja niiden kontrollit tehdään ajallaan", Korpelainen toteaa.
OYS tehostaa henkilökohtaista potilaskontaktointia. Potilaiden saapuminen sairaalaan pyritään varmistamaan puhelinsoitoin.