Etusivu > Sairaanhoitopiiri > Ajankohtaista > OYS:n sukusolupankki odottaa lahjoittajia


OYS:n sukusolupankki odottaa lahjoittajia

OYS:n lisääntymislääketieteen yksikössä on nyt sukusolupankki, johon voi lahjoittaa munasoluja, siittiöitä ja alkioita hedelmöityshoidoissa käytettäväksi.

 

OYS:n lisääntymislääketieteen yksikön sukusolupankkiin toivotaan vapaaehtoisia sukusolujen lahjoittajia.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa toimii sukusolupankki, jonka avulla pariskunnat, itselliset naiset ja naisparit voivat toteuttaa unelmansa lapsen saamisesta hedelmöityshoitojen avulla.

"Etsimme parhaillaan vapaaehtoisia munasolujen ja siittiöiden lahjoittajia, jotta voisimme aloittaa varsinaiset hoidot ensi vuoden alusta. Halukkaita sukusolujen vastaanottajia meille on jo odottamassa", toteaa sukusolupankin toiminnasta vastaava erikoislääkäri Maarit Niinimäki OYS:n lisääntymislääketieteen yksiköstä.

Alkioita pankkiin on jo saatu ja odotetaan jatkossakin pariskunnilta, jotka ovat aiemmin olleet hoidossa eivätkä enää halua alkioitaan käyttää.

OYS:ssa voidaan nyt tehdä naisparien ja itsellisten naisten hedelmöityshoitoja. Pankin avulla voidaan tukea lapsettomuushoitoja myös niille pariskunnille, joilla ei ole omia sukusoluja tai ne toimivat heikosti. Julkisessa terveydenhuollossa koeputkihedelmöityksiä (IVF) voidaan tehdä korkeintaan kolme kertaa.

Osastonylilääkäri Laure Morin-Papunen kertoo, että OYS:n sukusolupankkiin varastoidaan vain OYS:n erityisaluevastuualueelta kerättyjä lahjasoluja eikä sukusoluja osteta yksityisiltä toimijoilta.

"OYS:aan sukusolupankki perustettiin vuosi sitten, ja Valviran lupa saatiin helmikuussa. Korona on viivästyttänyt aloitusta, mutta nyt toiminta pyörähtää täysin käyntiin", jatkaa Morin-Papunen.

Lahjasukusolujen tarve on vielä mysteeri. "Emme osaa arvioida, kuinka paljon kysyntää voisi olla, mutta on hienoa, että pääsimme aloittamaan. On tärkeää, että alueellinen tasa-arvo toteutuu terveydenhuollossa. Ainakaan hedelmöityshoitojen takia ei tarvitse muuttaa pois pohjoisesta", Morin-Papunen ja Niinimäki toteavat.

Munasolujen lahjoittajille maksetaan matkakulut ja Kelan päivärahan suuruinen korvaus sekä 250 euron kertakorvaus. Siittiöiden ja alkioiden luovuttajien matkakulut korvataan ja sairaalakäynneiltä saa Kelan päivärahan suuruisen korvauksen. Alkioiden luovuttamiseen tarvitaan molempien osapuolten suostumus. Kaikki sairaalakäynnit ja lääkkeet ovat lahjoittajille maksuttomia.

Lapsettomien auttajaksi soveltuu, kun

Munasolujen lahjoittaja on 20–35-vuotias ja siittiöiden lahjoittaja 20–45-vuotias. Lievät sairaudet kuten astma tai allergiat eivät välttämättä ole este luovutukselle.

Alkioiden lahjoittajilta edellytetään, että he ovat hoidon ajankohtana alle 36-vuotiaita (nainen) tai alle 45-vuotiaita (mies).

Munasolujen, siittiöiden ja alkioiden lahjoittajilta vaaditaan terveitä elämäntapoja. Heidän on oltava perusterveitä eikä lähisuvussa saa olla vakavia perinnöllisiä sairauksia.

Lainsäädännöstä

Sukusolujen vastaanottaja ei saa tietää luovuttajan henkilöllisyyttä.

Hedelmöityshoidoista syntyvällä lapsella on oikeus saada täysikäisenä tiedot luovuttajasta. Tämän takia lahjoittajan tiedot kirjataan Valviran ylläpitämään luovutusrekisteriin.

Lahjoittaja saa halutessaan tietää, onko hoidoista syntynyt lapsia. Tietoja mahdollisten lapsien määrästä tai syntymäajankohdasta ei anneta.

28.10.2020

Jaa Facebookissa Twiittaa LinkedIn Instagram