Etusivu > Sairaanhoitopiiri > Ajankohtaista > Oysissa ei yhtään koronapotilasta


Oysissa ei yhtään koronapotilasta

​​Koronatartuntojen lukumäärä ei ole juuri kasvanut Pohjois-Pohjanmaalla viime viikkojen aikana. Oysissa ei ole tällä hetkellä hoidossa yhtään koronapotilasta.


Oulun yliopistollisessa sairaalassa ei ole enää yhtään koronapotilasta. Tämä ei hämmästytä sairaalan johtajaylilääkäri Juha Korpelaista.

"Pohjois-Pohjanmaalla tilanne on ollut jo pitkään vakaa, eikä uusia koronatartuntoja ole todettu muutamia yksittäistapauksia lukuun ottamatta. Lisäksi nämä todetut tapaukset ovat liittyneet jo aiemmin tiedossa olleisiin tartuntaketjuihin", toteaa Korpelainen.

Vaikka tartuntariski on vähäinen, Korpelaisen mukaan on tärkeää noudattaa edelleen hyvää käsihygieniaa ja muutenkin huomioida kaikessa toiminnassa koronatartunnan mahdollisuus.


Koronapotilaita sairaalassa lähes kolmen kuukauden ajan

Ensimmäinen koronapotilas otettiin sisälle Oysiin sairaalaan 18.3. Yhteensä koronapotilaita on ollut sairaalassa 24. Heistä 10 oli tehohoidossa. Keskimäärin potilaat viipyivät sairaalassa 13,5 päivää ja suurin ikäryhmä olivat 50-59 vuotiaat.

Vaikka koronapotilaita ei ole tällä hetkellä enää sairaalassa, Oys seuraa tilannetta tarkasti. Valmiustasoa voidaan nostaa nopeastikin, jos koronatartuntojen lukumäärä alkaa  lisääntyä.


12.6.2020

Jaa Facebookissa Twiittaa LinkedIn Instagram