OYS pahoittelee töistä aiheutuvaa haittaa ja muistuttaa merkittyjen kulkureittien käyttämisen tärkeydestä. Sairaalakäynnille kannattaa varata tavanomaista enemmän aikaa.
Oulun yliopistollisen sairaalan ympäristössä on käynnissä useita rakennus- ja tietyöhankkeita. Erityistä haastetta alueelle tuovat sairaalan päärakennuksen ja lastenklinikan välisen piha-alueen muutostyöt, kun sairaalan vanhan rampin purkamisen alta paljastunutta pihaa ja sairaalan edustalta Kajaanintielle ulottuvaa tieosuutta uudistetaan toiminnallisesti sujuvammaksi. Uudistus tehdään uuden sairaalan rakentamista silmällä pitäen.
Tietyöt ja nopeaa tahtia muuttuvat poikkeusjärjestelyt vaativat kärsivällisyyttä ja erityistä varovaisuutta kaikilta alueella liikkuvilta. "Erityisesti on huoli jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuudesta. Piha on vilkas ja alueella liikkuu paljon raskasta liikennettä. Esimerkiksi Kajaanintieltä tultaessa pyöräilijät oikaisevat helposti autotielle, vaikka kevyen liikenteen väylä kulkee tien toisella puolella.", Oysin turvallisuuspäällikkö Lasse Kylén muistuttaa.
Turvallisin reitti polkupyörällä tai jalkaisin sairaala-alueelle tultaessa on lastenklinikan puoleinen, Kajaanintieltä kohti Kastellin monitoimitaloa kulkeva kevyen liikenteen väylä, jolta sairaalan sisäänkäynneille pääsee pihan poikki suojateitä pitkin.
Pihan muutostyöt valmistuvat arviolta syys-lokakuun aikana. Tavoitteena on varmistaa pihan toiminta tuleviksi vuosiksi, kunnes sairaalan toiminta pääsee muuttamaan uusiin tiloihin. Lisäksi uudistuksella tavoitellaan helpotusta alueen pysäköintiongelmiin, kun rampin alta vapautuva piha-alue saadaan parkkipaikkakäyttöön. Pihalle tehdään myös polkupyörille oma, uusi pysäköintialue.