Etusivu > Tutkimus ja opetus > Pohjoinen syöpäkeskus


​​​​​​​​​​​​​​​Valtioneuvoston asetuksessa (582/2017) on määrätty perustettavaksi Suomeen kansallinen Syöpäkeskus (FICAN). Se koostuu viidestä alueellisesta syöpäkeskuksesta, mukaan lukien Pohjoinen syöpäkeskus, sekä valtakunnallisesta koordinoivasta yksiköstä. Pohjoinen syöpäkeskus on aloittanut toimintansa maaliskuussa 2018.

Pohjoisen Syöpäkeskuksen tärkeimpiä tehtäviä ovat koordinoida ja kehittää Pohjois-Suomen alueella

  • syövän diagnostiikka ja hoitoa
  • syöpätutkimusta
  • syövän hoitoon ja tutkimuksiin osallistuvien ammattilaisten koulutusta
  • syövän ehkäisyä ja kuntoutusta



​Suomessa Syövän hoitotulokset ovat tällä hetkellä maailman huippuluokkaa ja maassamme tehdään korkeatasoista syöpätutkimusta.

Syövän hoito on tulevaisuudessa murroksessa ja Kansallinen Syöpäkeskus pyrkii vastaamaan sekä uusiin haasteisiin että mahdollisuuksiin.​​

  • Syöpäpotilaiden määrät kasvavat.
  • Hoito muuttuu yksilöidympään ja vaativampaan suuntaan huomioiden sekä potilaan että kasvaimen ominaisuudet.
  • Uudet hoitomuodot ovat tehokkaita mutta merkittävästi kustannuksia aiheuttavia.
  • Monien syöpämuotojen ennuste on edelleen huono.
  • On huoli alueellisista eroavaisuuksista potilaiden hoidossa​

Yhteystiedot

​Oulun yliopistollinen sairaala
Konsernipalvelut
PL 10, 90029 OYS

Ajankohtaista

15.3.2022 Vuosiraportti 2021 syöpätutkimuksesta on julkaistu

18.1.2022 Kliinisten syöpätutkimusten lista on päivitetty

30.12.2020 Kliinisten syöpätutkimusten lista on päivitetty

30.12.2020 OYS on vastannut OECI akkreditaation esiselvityskysymykset 

27.1.2020 OYS:n syöpätautien potilasfoorumin toiminta on käynnistynyt

27.1.2020 Kliinisten syöpätutkimusten lista on päivitetty

2.1.2020 STM on avannut valtionavustusrahoitus haut syöpäkeskus hankkeelle

19.12.2019 OYS on hyväksytty osallistumaan​ OECI akkreditaatioprosessiin 

22.10.2019 FICAN koordinoiva yksikkö on perustettu

17.9.2018 FCIS symposium järjestettiin Oulussa 13-14.9.2018